Hallit ja tuotantotilat
Teollisuushallit, logistiikkatilat ja erilaiset teollisuuden tuotantotilat vaativat kestäviä ja mahdollisimman huoltovapaita pinnoitteita. Epoksilattiat ovat yleisimpiä pinnoitteita tällaisia tiloissa. Jalankulkua ja kevyttä liikennettä varten riittää sävytettävä itsestään tasoittuva SL-epoksipinnoite. Säännöllistä trukkiliikennettä, autoliikennettä ja painavien esineiden siirtelyä kestää parhaiten STB-epoksihiertomassapinnoite. Mikäli tiloissa on elektroniikan tai autoteollisuuden kokoonpanolinjoja, herkästi syttyviä aineita, staattiseen sähköön reagoivia tietokone- tai kassajärjestelmiä tai esimerkiksi automaattitrukkeja,voidaan teollisuuslattian pinnoittamiseen käyttää sähköä johtavia ESD-pinnoitteita.
Epoksihiertomassat ovat äärimmäisen lujia massapinnoitteita. Itsetasoittuvat epoksipinnoitteet ovat nekin huomattavasti lujempia kuin yleisimmät epoksimaalit ja vastaavat lattiapäällysteet, lisäksi niiden kerrospaksuus on vähintään 3-4 kertainen lattiamaaliin verrattuna. Myös autotallissa, autokorjaamossa ja autopesulassa on suositeltavaa käyttää hiertomassoja, sillä sileät itsetasoittuvat epoksipinnoitteet voivat vaurioitua helpommin nastarenkaista. Sileät epoksipinnoitteet ja pu-pinnoitteet muuttuvat öljyisinä myös liukkaiksi, toisin kuin karheat hiertopinnoitteet.
Katso tuotekohtaiset tiedot lattiapinnoitteista. Armeka Engineering Oy:n massapinnoitteet asentaa yrityksen oma asennustiimi.
AE ESD SL itsetasoittuva sähköä johtava ESD-epoksipinnoite
Armeka ESD SL on sähköäjohtava itsetasoittuva(itsesiliävä) epoksipinnoite..
AE ESD STB -epoksihiertomassa
Armeka ESD STB sähköäjohtava hiertomassaepoksi on erittäin vahva teollisuuspinnoite..
AE SL itsetasoittuva epoksipinnoite
AE STB -epoksihiertomassa
Tuote: STB-005